En ole koskaan ollut kovinkaan ahkera seuraamaan blogeja, mutta lukastuani Nyt-liitteen jutun muotibloggaajien poikaystävistä (Sivuhenkilöt, Nyt-liite, 3.–9.5.) joku lamppu pääkopassani kirkastui. Blogimaailma on nimittäin tietyllä tapaa heittänyt kuperkeikan mun silmissä.
Ensimmäiset muistikuvani blogeista kantaa heittämällä kymmenen vuoden päähän ja koskee lähinnä livejournaleita. Livejournalithan olivat nettipäiväkirjoja, joissa ns. oikeiden päiväkirjojen tapaan käsiteltiin kirjoittajan omaa elämää, tunteita ja edesottamuksia. Ymmärrettävästi useimmiten näitä kirjoitettiinkin kasvottomien nimimerkkien takaa. Lisäksi joidenkin livejournalien itse sisältökin oli rajattu vain tietyille lukijoille, jolloin blogin seuraamiseksi tarvitsi kirjoittajan hyväksynnän.
Nyt vuonna 2013 blogi tuntuu olevan ainakin jossain määrin synonyymi lifestyle- tai muotiblogille ("Pidätsä blogia?", = "Kuvaatko sä sinne nettiin mitä puit ja söit eilen?"). Ja mikäli pikkuriikkinen kärjistys sallitaan, nykyisin blogit tuntuvatkin olevan tietyllä tapaa elämän näkyvän puolen jakamista. Kasvot ja kodit näytetään, mutta ei niitä syvempiä tunteita tai keloja. Ollaan vähän niin kuin moikkaustuttuja lukijoiden kanssa. Tuhansien lukijoiden.
En tosiaankaan tarkoita, että henkilökohtaisesti kaipaisin ruokakuvien ja sponsoroitujen kynsilakkojen väliin sydänverellä takapulpetissa rustattuja runoja, tai että mua ylipäätänsä juurikaan kiinnostaisi tuikituntemattomien ihmisten sielunmaisemat. Kunhan tein, tai kuvittelin, taas yhden huomion alati muuttuvasta yhteisestä maailmastamme. Ja pakkohan se on tuutata omaan blogiin.
Ensimmäiset muistikuvani blogeista kantaa heittämällä kymmenen vuoden päähän ja koskee lähinnä livejournaleita. Livejournalithan olivat nettipäiväkirjoja, joissa ns. oikeiden päiväkirjojen tapaan käsiteltiin kirjoittajan omaa elämää, tunteita ja edesottamuksia. Ymmärrettävästi useimmiten näitä kirjoitettiinkin kasvottomien nimimerkkien takaa. Lisäksi joidenkin livejournalien itse sisältökin oli rajattu vain tietyille lukijoille, jolloin blogin seuraamiseksi tarvitsi kirjoittajan hyväksynnän.
Nyt vuonna 2013 blogi tuntuu olevan ainakin jossain määrin synonyymi lifestyle- tai muotiblogille ("Pidätsä blogia?", = "Kuvaatko sä sinne nettiin mitä puit ja söit eilen?"). Ja mikäli pikkuriikkinen kärjistys sallitaan, nykyisin blogit tuntuvatkin olevan tietyllä tapaa elämän näkyvän puolen jakamista. Kasvot ja kodit näytetään, mutta ei niitä syvempiä tunteita tai keloja. Ollaan vähän niin kuin moikkaustuttuja lukijoiden kanssa. Tuhansien lukijoiden.
En tosiaankaan tarkoita, että henkilökohtaisesti kaipaisin ruokakuvien ja sponsoroitujen kynsilakkojen väliin sydänverellä takapulpetissa rustattuja runoja, tai että mua ylipäätänsä juurikaan kiinnostaisi tuikituntemattomien ihmisten sielunmaisemat. Kunhan tein, tai kuvittelin, taas yhden huomion alati muuttuvasta yhteisestä maailmastamme. Ja pakkohan se on tuutata omaan blogiin.
Allekirjoittanut on pahimman luokan visualisti, joka yhä harvemmin kirjoittaa tekstiwhatsappviestiä pidempiä tekstejä.
